Unelmia ja elämyksiä - Lippu.fistä tulee valtakunnallinen toimija 1998!

"Täähän on ihan oikeasti kannattavaa! Mutta…"
Vuonna 1998 Lippupiste laajensi toimintaansa teattereihin ja huomasi nopeasti, että palvelumme toi hyötyä kaikille osapuolille. Sana kiiri, ja pian myös Tampereen ulkopuolella tunnettiin uusi tulokas, joka auttoi kumppaneitaan suoraan sydämestä, intohimolla ja asiantuntemuksella ✨
Mutta kasvu toi mukanaan haasteen – alkuperäinen järjestelmä perustui puhelinverkkoihin, eikä se enää vastannut kasvavaan kapasiteettiin. Tiimi oli pieni, ja takkuisina hetkinä päivystäjä saattoi keskellä yötä lähteä boottaamaan järjestelmää, joskus jopa fyysisesti toimiston kellarin palvelimen äärelle. Nämä hetket kuitenkin vain vahvistivat intohimoisen tiimin yhteishenkeä, sillä tärkeintä oli, että saimme jatkaa startuppimme kehittämistä yhdessä kumppaneidemme kanssa. Meidän oli kuitenkin löydettävä ratkaisu, ja nopeasti.
Lopulta löysimme ratkaisun WM Data Oy:stä ja heidän Music-järjestelmästään, jonka kehitystyön kannalta olimme avaintekijä. Se toi alalle jotain täysin uutta: graafisen, helppokäyttöisen sekä Windows-pohjaisen lipunmyyntijärjestelmän, jossa paikat voitiin varata suoraan graafisen käyttöliittymän kautta. Tämä mullisti koko alan ja räjäytti palvelumme kysynnän.

Näin vakiinnutimme paikkamme tapahtuma-alan suunnannäyttäjänä ja laajennuimme valtakunnalliseksi palveluntarjoajaksi.
💡Tulevaisuus tuo uusia mahdollisuuksia - pysy kuulolla, kun jatkamme tarinaamme!