🎟️ Lippuja verkosta? Keväällä 2000 se vaati rohkeutta ja uskallusta ajatella toisin.

Meillä oli selkeä visio: elämysten tulevaisuus on verkossa. WAP-palvelu ja sen päälle rakennetut ensimmäiset sähköisten lippujen pilotit Moom Solutionin kanssa käynnistivät liikkeen, jonka päämääränä oli rakentaa koko alalle uusi tapa kohdata yleisö.
Vaikka visio oli olemassa, toteutus oli kaikkea muuta kuin valmis, mutta IT-osaamista, intohimoa ja kokeilunhalua riitti. Kun verkkokauppa alkoi hahmottua, Forssan Seudun Puhelin hyppäsi mukaan kehitykseen, yhdessä rakensimme ensimmäisen Suomessa toimivan tapahtumalippujen verkkokaupan. Pian tilauksia tuli sadoittain kuukaudessa, kasvun taustalla oli käyttäjäystävällisyys ja mahdollisuus ostaa lippuja ilman jonotusta. Ja kun varsinainen versio verkkokaupasta julkaistiin, asiakas saattoi hiirellä klikata itselleen paikan konserttiin. Aika hurjaa siihen aikaan.
Mutta matka ei ollut pelkkää nousukiitoa. Kulissien takana tunnelma oli kuin startupissa: välillä ratkaisut syntyivät juuri ennen deadlinea, välillä mentiin täysin vaiston varassa. Eräänä yönä yrityksen verkkosivut katosivat kokonaan – osoite ei enää toiminut. Syynä oli unohdus: kukaan ei ollut maksanut domainin vuosimaksua, mutta tilanne ratkesi puhelinsoitolla ja henkilökohtaisella luottokortilla. Kaaosta? Kyllä. Mutta myös asennetta, joka määritti kulttuurin alusta alkaen.
Lipunmyynti siirtyi ovelta verkkoon, Lippupisteen rakentaessa digitaalista siltaa tapahtumien ja yleisön välille. Kukaan ei silloin tiennyt, että olimme rakentamassa elämysten ylivoimaista kohtaamispistettä – mutta kaikki tiesivät, että jotain merkittävää oli meneillään.
Jo alkuaikoina opimme, mitä syntyy, kun yhdistetään rohkeus, asiakasläheisyys ja tekemisen palo. Siitä rakentui yrityskulttuuri, joka kantaa meitä edelleen✨
💡 Matka on vasta alussa - pysy kuulolla, kun jatkamme tarinaamme!