Kuuntele mielenkiintoinen tapahtuma-alan ammattilaisten paneelikeskustelu tulevaisuudesta ja asiakkaista koronakriisin jälkeen!
Lippu.livestream-tapahtumassa 12. maaliskuuta käytiin äärimmäisen mielenkiintoista keskustelua tapahtuma-alan tilanteesta Mikko Leppilammen johdolla. Keskustelussa mukana olivat Tapahtumateollisuus ry:n puheenjohtaja Pekka Timonen sekä huikeita kumppaneitamme eri tapahtumagenreistä: Paulina Ahokas (Tampere-talo), Aki Holma (Tappara), Johannes Kinnunen (Fullsteam Agency), Ari Kuokkanen (Olympiastadion), Karoliina Lehtonen (Tampereen Teatteri) ja Päivi Loponen-Kyrönseppä (Savoy-teatteri).
Livestriimin mielenkiintoisinta antia oli alan ammattilaisten paneelikeskustelu tulevaisuudesta ja asiakkaista
Poikkeusaika on jo tuonut mukanaan uusia piirteitä tapahtumien järjestämiseen turvaväleineen, maskipakkoineen ja käsidesitelineineen. Tapahtumajärjestäjät korostivat, että turvallisuusasioiden tiedostaminen ja niihin panostaminen on aina kuulunut tapahtumien järjestämiseen. Fullsteamin Johannes Kinnunen muistutti myös viestinnän merkityksen korostumisesta näinä aikoina niin ennakkoviestinnästä paikan päällä tapahtuvaan ohjeistamiseen, että tarvittaessa tehtyyn huolelliseen kriisiviestintään. ”Ei kannata tehdä vastuuttomia tapahtumia, sillä silloin sahataan koko alan perustuksia poikki”, Kinnunen totesi.
Tapahtumateollisuus ry:n puheenjohtaja Pekka Timonen korosti paneelissa, että tämän hetken tilanne ei ole ”uusi normaali”, vaan elämme kriisin keskellä. Koronatilanteen helpottuminen on jo näköpiirissä, ja skenaarioiden mukaan kesällä nähtäisiin jo orastavaa helpotusta alalle. Rajoitusten ja merkittävien sulkujen jälkeiseen aikaan on hyvä ottaa mukaan parhaimmat mallit pandemian aikana turvallisesti järjestetyistä tapahtumista. ”Tärkeää on voittaa yleisön luottamus”, Timonen muistutti.
Kaikki paneeliin osallistuneet tapahtumajärjestäjät uskovat live-tapahtumien elämyksiin myös tulevaisuudessa. Digiloikka on kuitenkin arkipäivää, ja virtuaalimallien nähdään jatkossa tukevan paikan päällä koettavia elämyksiä.
Päivi Loponen-Kyrönseppä Savoy-teatterista uskoo, että tapahtumien hybridimallit mahdollistavat jatkossa muun muassa paremman saavutettavuuden ja kansainvälistymisen. Karoliina Lehtonen Tampereen Teatterilta kertoi, että erityisesti teatteripuolella kuitenkin korostuu se, ettei kaikkiin esityksiin saada striimausoikeuksia, joten tulevaisuudessa on edelleen paljon esityksiä, jotka voi kokea vain paikan päällä katsomossa.
Aki Holma Tapparalta kuvasi, että jääkiekkotapahtumat ovat olleet hybriditoteutuksia jo pitkään, ja tv-lähetykset tukevat paikan päällä koettavia ottelukäänteitä. ”Tunnelmaa paikan päällä ja täyden hallin tuomaa hurmosta on kova ikävä. Vaikka pyrimme kokonaisvaltaiseen elämykseen kaikissa kanavissa, mikään ei voita livetapahtumaa. Tulevaisuuteen tarvitaan paremmat versiot tapahtumista. Vanhaan ei kannata palata, vaan otetaan opit tästä vaikeasta ajasta”, Holma muistutti.
Pekka Timonen näkee tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia myös ansaintaan liittyen. ”Uudet ansaintalogiikat eivät synny yhdessä yössä. Kun on patoutunutta kysyntää, niin olennainen kysymys on, että paljonko ihmiset ovat siitä valmiita maksamaan. Jos tuotetta on parannettu, niin tapahtumakävijät ovat todennäköisesti valmiita satsaamaan siihen jatkossa enemmän taloudellisesti.”