Lippu.fi tarjoaa useita mahdollisuuksia tapahtumarajoitusten huomioimiseksi

25.08.2020 - Uutiset
Julkaisun kuva

Kokosimme yhteen vinkit, jotka auttavat tapahtumien järjestämisessä turvallisesti ja voimassa olevat rajoitukset huomioiden.


Kapasiteettirajoitukset lipunmyynnissä

Lippu.fin lipunmyyntijärjestelmien katsomokartat on rakennettu siten, että jo olemassa olevista katsomokartoista voidaan lukita osa paikoista pois myynnistä. Numeroiduista katsomoista paikkoja voidaan poistaa myynnistä turvavälit huomioiden esimerkiksi siten, että joka toinen paikka lukitaan ja joka toinen jää myyntiin. Numeroimattomiin katsomoihin voidaan kapasiteettia pienentää tarpeen mukaan siten, että tapahtumajärjestelyt onnistuvat turvallisesti pienemmällä väkimäärällä. Paikkoja voidaan myydä myös lohkoittain, jolloin asiakas valitsee tietyn lohkon tai rivin, joille lippu oikeuttaa, mutta sen sisällä ei ole numeroituja paikkoja.


Hinnoittele joustavasti

Järjestelmämme mahdollistaa joustavan hinnoittelun koko myyntikaaren ajan. Näin ollen esimerkiksi pienentyneestä kapasiteetista johtuvat hintamuutokset onnistuvat tarpeiden mukaan myös ennakkomyynnin aikana.


Panosta ennakkomyyntiin

Pyrimme ohjaamaan asiakkaita ostamaan lippunsa ennakkoon sähköisiä kanavia käyttäen, ja suosittelemme myös kumppaneitamme toimimaan samoin. Jos kuitenkin tarvitsette apua ovimyynnissä, me autamme. Muistattehan, että lippuja voi ostaa kanaviemme kautta aina tilaisuuden alkuun saakka ja myyntiaikaa voi tarvittaessa myös pidentää. Näin ovelle saapuvat asiakkaat voivat ostaa lippunsa esim. lippu.fi-sovelluksen kautta vielä tapahtumapaikalle saapuessaan. Lippu.fin järjestäessä ovimyynnin varmistamme jonojärjestelyin sekä ohjeistuksin, että asiakkaat pystyvät asioimaan ovimyynnissä turvallisesti.


Järjestä kulunvalvonta kätevästi

Ovien avaaminen hyvissä ajoin ennen tapahtumaa mahdollistaa sen, että asiakkailla on aikaa saapua tapahtumapaikalle rauhassa ja jonoja pääsee muodostumaan vähemmän. Mikäli tapahtumapaikalle saapumisen suhteen halutaan lähettää ohjeita lipunostajille tekstiviestitse tai sähköpostilla, olemme apunanne.


Muista palveluviestintä lipunostajille

Inhouse-lipunmyyntijärjestelmää käyttävät voivat helposti hyödyntää järjestelmän palveluviestinnän ominaisuutta lipunostajien ohjeistamiseksi. Asiakkaita voidaan ohjata saapumaan ajoissa paikalle, välttämään jonoja ja ohjeistaa tapahtumapaikan hygieniajärjestelyistä. Jos ette ole aiemmin tehneet palveluviestintää Inhousella, olettehan yhteydessä, niin autamme. Tarjoamme palveluviestintää myös palveluna, kysy lisää!

Kerää asiakastietoja

Asiakastietojen kerääminen kaikissa tapahtumissa mahdollistaa sen, että mahdollisissa koronaviruksen altistumistapauksissa tapahtumakävijät voidaan kontaktoida jälkikäteen. Viranomaisohjeistus suosittelee vahvasti, että kaikki tapahtumissa kävijät tunnistetaan. Muistutamme täyden palvelun myyntipisteitämme sekä R-kioskeja asiakastietojen keräämisen tärkeydestä myös tästä näkökulmasta. Lipunmyyntijärjestelmissä voidaan asiakastietojen keruu asettaa pakolliseksi toimenpiteeksi, mikä osaltaan muistuttaa sekä kumppanin omaa lipunmyyntiä että Lippu.fin myyntipisteitä asiakastietojen keruun merkityksestä.

Ota yhteyttä ja kysy lisää! Jos et ole vielä kumppanimme, tavoitat meidät: myyntitiimi@lippu.fi

Kumppanina voit ottaa yhteyttä suoraan kumppanuuspäällikköösi tai kumppanitukeen. Autamme mielellämme!

X